Viime yö oli liskojen yö. Kuvittelin, että nukahtamislääkkeen poisjättö kolme päivää sitten olisi alkanut hiljalleen johtaa oman unen palaamiseen, mutta toisin on käynyt. Ensimmäisenä yönä nukuin vajaan kuusi tuntia, toisena viisi tuntia, viime yönä enää neljä. Puoli neljän jälkeen unta ei enää kuulunut palaavaksi. Ilmeisesti kyse ei siis ole laisinkaan nukkulääkeriippuvuudesta vaan edelleen itse unettomuudesta, jolle tuskin koskaan löytyy tai etsitäänkään syytä. Aamuni aloitin itkemällä, mikä sentään on minulle melko harvinaista. Tuntuu epätoivoiselta, että minulle ei ole tuonut unta edes psykoosilääke, joka yleensä tainnuttaa raavaimmankin miehen.

Miten selviydyn toukokuiseen lääkäriaikaani saakka?
    1. Otan jo ensi yönä nukahtamislääkkeen uudestaan käyttöön.
    2. Lasken neuroleptin annostusta, jos se väsyttää edelleen yhtä paljon päivisin. On turhaa pitää annosta korkealla, jos se ei kuitenkaan tehoa itse ongelmaan.
    3. Jos en jaksakaan olla koulussa kokonaisia päiviä, ainakin käyn siellä joka päivä, koska tarvitsen kodin ulkopuolisia virikkeitä  ja ihmiskontakteja todellisuudentajuni säilymiseksi.
Ulkona näyttää olevan kevään toistaiseksi kaunein päivä. Taidan lähteä hyvissä ajoin pyöräilemään kouluun, jotta ehdin nauttia säästä. Ehkäpä se piristää mieltä.