Tämänhetkisellä painonhallintastrategiallani voisi heittää vesilintua. Sitä kun ei oikeastaan ole. Painoni on toistaiseksi pysynyt noususuhdanteisena; lisää on tullut useampi kilo kolmen viikon aikana. En tiedä, onko asialla mitään tekemistä uuden lääkityksen tai sen aiheuttaman passiivisen möllöttämisen kanssa, mutta vaakalukemien hypähdys on kyllä ollut nopeampi kuin mihin olen tottunut.

Olen syönyt todella epäterveellisesti. Koen piinallista himoa suolaisiin herkkuihin, mistä syystä peruna- ja maissilastuja on kulunut pussikaupalla ja pakastepitsojakin vähintään kolmesti viikossa. Suklaata ja leivonnaisia on myös kovasti tehnyt mieli, enkä ole kyennyt niitä itseltäni kieltämään, vaikka toki selittelen yrittäneeni. Eilisen kebab-annos, kolme munkkia, suklaalevy ja sipsit kostautuivat aamuöisenä pahoinvointiepisodina. Epäilin jo napanneeni jostakin kammoamani mahataudin, mutta mässytykset lienevät olleet todellinen syy, sillä olo helpotti halittuani pönttöä kerran. Suututtaa, että aiheutan tällaista itselleni, vaikka oikeasti haluaisin aivan muuta!

Katsoin eilisiltana 4D-dokumentin, josta Telkku.com kertoo näin:

18 -vuotias Bethany Walton on 168 cm pitkä ja painaa 215 kiloa, eli kolme kertaa enemmän kuin normaalit ikäisensä tytöt. Bethany on Ison-Britannian isoin teini. Useimmat ikätoverit käyvät ulkona, seurustelevat ja elävät itsenäisesti. Bethanyn valtava koko määrää hänen elämäntapansa. Bethany yrittää pelastaa henkensä ja parantaa itsetuntoaan hengenvaarallisella leikkauksella, jossa häneltä poistetaan 2/3 vatsalaukusta. Dokumentti seuraa Bethanyn leikkausta ja sen jälkeistä elämää, kun hän ensimmäistä kertaa tutustuu "normaalikokoisen" teinin elämään.

Dokumentin suomennos Läskiteinin suuri haaste sai minut kiehumaan. Näin sitä opetetaan lapsille ja nuorille, miten on sopivaa nimitellä lähimmäisiä. Sitten joukolla ihmetellään ja paheksutaan heidän huonoa käytöstään ja kanssaihmisten kunnioituksen puutetta. Sensaatiohakuinenhan dokumentti itsessään oli, mutta alkuperäiskielinen nimi oli kuitenkin huomattavasti vähemmän arvolatautunut: The 34-stoned Teenager. Mitä tämä kertoo meistä suomalaisista?

En oikein tiedä, mitä mieltä olisin laihdutusleikkauksista. Oma ylipainoni oli sen aiheuttamista terveysongelmista huolimatta sen verran vähäistä, ettei se koskaan olisi ollut kohdallani vaihtoehto. Ainakin olen sitä mieltä, että leikkauksen tulisi aina olla viimeinen vaihtoehto ja että leikkauksen läpi käyvälle tulisi ehdottomasti tarjota paitsi ravitsemusneuvontaa, myös ihan kunnon terapiaa. Jos ylipaino johtuu psykologisista syistä, mahalaukun pienentäminen ei niitä loihdi pois. Pahimmassa tapauksessa pakonomainen syöminen tai ahmimiskohtaukset saattavat kääntyä bulimiaksi tai anoreksiaksi. En toki tiedä, kuinka usein näin tapahtuu, mutta jonkinasteisena syömishäirikkönä voisin kuvitella, ettei se olisi harvinaista. Helppoa ei ole ollut Bethanyllakaan, vaikka hän pudotti jo ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä vuotenaan yli viisikymmentä kiloa.