maanantai, 12. toukokuu 2008

Äitienpäivä


1549315.jpg

Tällaisten tuliaisten kanssa menin eilen äidin ja pienten luo viettämään äitienpäivää. Askartelin kortin vasta eilisaamuna, koska edellisenä iltana iski laiskuus. Asetelman kukat ovat osin kuiva- ja osin kangaskukkia, mutta äiti vaikutti pitävän lahjastaan. Niin tosin piti hoitokissammekin, joten asetelman elämänkaari saattaa olla lyhyt. Pikkusisarukset olivat askarrelleet päiväkodissa ja koulussa kaikkea kivaa ja söpöä. Yhdessä me lapset koristelimme vielä äidin edellisenä päivänä leipoman kakkupohjan.

Juhlapäivätkään eivät kuitenkaan ole täydellisiä. Sain muistutuksen siitä, millaista pienenä oli ja mitä sisaruksenikin joutuvat kestämään vielä useita vuosia. Suutuksissaan äiti huusi veljelleni pää punaisena, että tämä oli kelvoton ja vain häpeän arvoinen eikä hän halunnut nähdä tätä silmissään. Pikkusisko toki oli koko päivän äidin pikku enkeli. Veli astelee saman häpeähelvetin läpi kuin minä aikoinani, eikä edes minusta ole häntä siltä suojelemaan.

Saahan veli ulkopuolista apua, mutta koska äiti uskoakseni antaa omasta kasvattajuudestaan kovin ulkokultaisen kuvan, eivät terapeutitkaan välttämättä näe asioiden todellista laitaa. He ajatellevat veljen ongelmien juontavan juurensa arvaamattomaan alkoholisti-isään, eikä äiti tietenkään mainitse mitään isostasiskosta, jonka ainoa kasvattaja on ollut äiti ja jonka persoonallisuus on todettu hauraaksi, rajatilaiseksi ja psykoosialttiiksi ja jolla saattaa pahimmassa tapauksessa olla traumatisoitumisesta johtuvia sivupersoonia.

Kaikesta huolimatta tunnen oloni tänä aamuna valoisaksi, vaikka nukuinkin katkonaisesti ja sain illalla perhe-elämähaaveista kummunneen itkukohtauksen. Koulua on enää pari viikkoa jäljellä, joten koetan nyt keskittää kaikki voimani siihen. Muutama kotitentti odottaa palauttamistaan vielä ennen toukokuun loppua - mielellään niiden tulisi olla valmiita jo ensi viikolla, sillä arviointipalaveri lienee jo silloin. Tapaan tänään hoitajaani, ja huomenna on aika psykiatrille. Hän on kai selvitellyt mahdollisuuksiani tutkimusjaksoon sairaalassa, mutten usko sen toteutuvan.

maanantai, 12. toukokuu 2008

Kortti äidille


1549313.jpg

Tällaisen kortin äitini sai eilen äitienpäivänä. Kovasti hän sitä kehui, mutta sehän saattoi olla ihan sellaista äideille tyypillistä asiaankuuluvaa kehumista, jolla ei ollut mitään tekemistä kortin onnistuneisuuden kanssa. Olen silti itsekin tyytyväinen korttiin, vaikka olisinkin kaivannut siihen jotakin erilaista. Kirjaimet eivät aivan onnistuneet, mutta niitä oli todella vaikea leikata pyöreäkärkisillä pikkusaksilla. Paperiveitseni olin onnistunut säilömään niin hyvään talteen, etten löytänyt sitä siihen hätään.

Toukokuussa ovat edessä vielä pikkusiskoni syntymäpäivät ja kesäkuun alussa ystäväni ja hänen sisarensa yhteiset valmistujaiset. Onneksi niiden korttien suunnitteluun on käytettävissä hieman enemmän aikaa kuin tähän, jonka askartelin eilisaamuna juuri ennen lähtöäni äidin ja pienten luo.

lauantai, 10. toukokuu 2008

Jos ei heilaa Helluntaina...


1543182.jpg

Se kukkii sittenkin! Kaksi vuotta vanha Saint Pauliani, jonka olen yrittänyt tappaa jo monta kertaa. Kahtena talvena se on näivettynyt muutamaksi ruskeaksi lehtipahaseksi, mutta parin lannoituskastelun jälkeen pieni päätti tänäkin keväänä jäädä henkiin ja piristyä. Äiti on ylpeä lapsestaan (ja salaa itsestäänkin; ensimmäinen kukka, jota en ole piinkovasta yrityksestä huolimatta onnistunut saamaan hengiltä!). Laskeskelin, että kukkia on tällä hetkellä seitsemän ja nupullaan on vielä kolme lisää. Pöydällä Santtiksen vieressä on opinnäytetyöni aiheeseen liittyvä kirja, johon minun olisi perehdyttävä lähipäivinä. Se ei suinkaan ole ainoa lajiansa; television vierustalla keikkuva kirjapino odottaa myös tutkiskeluaan, kunhan sen aika koittaa.

Pyörähdin kaupungilla etsiskelemässä äidille lahjaa. Päädyin tänä vuonna aitojen kukkien sijaan teko- ja kuivakukka-asetelmaan, vaikka tiedänkin äidin pitävän eniten leikkokukkakimpuista. Äiti saa myös lempparisuklaataan Fazerin Sinistä. Askarteluliikkeitäkin kiertelin, ja Tiimariin sain upotettua suuren osan lompakkoni sisällöstä. Toisaalta nyt on askartelutarvikkeita ainakin vähäksi aikaa ja pääsen toteuttamaan ideoitani, sikäli kuin niitä syntyy.

1543232.jpg

Nautin taas suunnattomasti pyöräilystä ja musiikin kuuntelusta kotimatkalla. Aurinko paistoi lämpimästi, tarkenin ajaa ilman käsineitä ja tunsin itseni uusissa kevätvaatteissani tyylikkääksi ja naiselliseksi. Hymyilin sekopäisesti, tapailin laulunsanoja puoliääneen ja valitsin kotiin pidemmän mutta kauniimman metsäreitin. Joskus sentään on aika ihanaa olla olemassa.

Jatkoa otsikolle: ... niin Juhannuksena jono oven takana. Tähän luottakaamme.

perjantai, 9. toukokuu 2008

Sankarioloja ja suunnitelmia


Olen harmissani, etten ole saanut koko keväänä valokuvattua laisinkaan. Joko kamerani (Canon Ixus 400) alkaa olla tiensä päässä, tai sitten käteni ei enää ole yhtä vakaa kuin ennen. Epäilen, että kyse on molemmista. Haluaisin kännykän, jossa olisi kunnon kuvain, sillä käsilaukkuni ovat järjestään niin pieniä, ettei niihin mahdu mukaan erillistä kameraa. Varaa moiseen investointiin ei kuitenkaan ole eikä aivan lähivuosina tule olemaankaan, ellen äkkirikastu lottoamalla, mitä en edes vuosiin ole harrastanut.


Jo useamman viikon ajan olen nukkunut paremmin. Aina välillä on pari kehnompaa yötä, mutta tilanne palaa onneksi nopeasti ennalleen. Vain yhdesti olen tarvinnut nukahtamislääkkeen, ja silloinkin riitti puolikas. Huonot yöt lienevät poikineet siitä, että olen hitaasti hilannut antipsykootin annosta pienemmäksi; psykiatrini antoi tälle siunauksensa, antoi jopa ymmärtää, ettei minun tarvitsisi syödä lääkettä jatkuvasti, vaikka saan kuulemma niinkin tehdä. En aio pudottaa koko lääkettä pois ainakaan nyt alkukesästä, mutta yritän saavuttaa 25 mg:n annoksen, jottei minun tarvitse kiroilla tablettileikkurin kanssa joka ilta.

Mielialani heittelevät kovin. Ahdistun myös todella herkästi, mikä saa pohtimaan, alkaako tilani lähennellä sekamuotoista. Samaan päivään mahtuu ylimaallista tietoisuutta lähestyvästä kuolinhetkestä sekä jumalaisen euforista oivallusta omasta kyvykkyydestä ja mahdollisuuksista. Jokin pieni realiteetin ääni tosin vielä jaksaa kehottaa rauhoittumaan ja odottamaan päivän tai pari suuria ratkaisuja. Eilen aloin käydä pahasti kierroksilla yliopistolla piipahtaessani, ja kotimatkalla ilmoittauduin miltei huomaamattani kesäyliopiston kurssille.

Hyvä sinänsä, että hankin kesäksi mielekästä tekemistä, mutta olen ilmoittautunut kesäyliopistoon kolmesti aiemminkin, enkä koskaan saanut käytyä ensimmäistäkään kurssia loppuun saakka. Parasta kai vain olla ottamatta turhia paineita tulevasta kurssista - pahimmillaankin siinä palaa vain alle seitsemänkymppiä omaa rahaa. Jollakin tapaa olen jopa ylpeä itsestäni, että toistuvista epäonnistumisistani huolimatta kokoan itseni aina uuteen yritykseen. Joskus saattaisi tietenkin olla terveempää hyväksyä rajallisuutensa ja lakata taistelemasta tuulimyllyjä vastaan, mutta tämä on minun tapani ylläpitää toivoa. Kenties vielä joskus onnistunkin, kenties joskus asiat lakkaavat olemasta ylivoimaisia selättää?

Tapasin tiistaina psykiatriani mielenterveystoimistossa. Ensi viikolla on edessä myös ylioppilasterveydenhuollon psykiatrin tapaaminen, jonka peruuttamista olen pohtinut edellisestä käynnistä saakka. Hänhän aikoi selvitellä mahdollisuuksiani tutkimusjaksoon osastolla. Mtt:n psykiatri kylläkin oli sitä mieltä, ettei osasto ole minun juttuni alkuunkaan eikä sieltä aivan helpolla heltiäisi paikkaakaan. En ole itsekään innostunut sairaalasta nyt, kun vointini on osin helpottanut alkukevään tempoilusta. Lähipiirissäni on ihmisiä, joita osastojaksot ovat taannuttaneet järkyttävällä tavalla, enkä tahtoisi pilata tämänhetkistä orastavaa toimintakykyäni ja elämänhaluani yhdelläkään uudella lääkkeellä enkä päämäärättömällä oleilulla vankina neljän seinän sisällä.

torstai, 1. toukokuu 2008

Tunnistakko nää murteen?


Törmäsin hupaisaan meemiin blogissa nimeltä
Sinistä unta.


1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.

Mun siskon punanen mekko mahtuu mullekki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?

Tarvikko nää apua siinä kirijotustehtävässä, jonka mantsanope anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.

Ookoo, tehhään niinku nää sannoit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.

Mummu sano, että se hakkee meijät öpaut varttia vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.

Mää meninki Helsinkiin linkulla, ku mää myöhästyin junasta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?

Ookko nähäny missään mun veljen kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?

Ostikko nää sen hammeen, joka me nähtiin Hennesillä viime viikolla?